Alpo Aaltokoski Company

Teos

Kolminäytöksinen nykybaletti Kalevalan Sammon tarinasta

Pyörteitä tuo näyttämölle kotimaisen nykytanssin valovoimaisimpia tanssijoita, värikylläistä visuaalisuutta ja musiikin lumoa.

Pyörteitä on tunnetun säveltäjämme Uuno Klamin kolminäytöksinen balettisävellys, jonka työstäminen jäi säveltäjältä kesken tämän kuoltua vuonna 1961. Viimein säveltäjä Kalevi Aho täydensi teoksen ja kansainvälisesti arvostettu tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski on luonut Kalevalan sammon taontaa kuvaavaan sävellykseen upean nykytanssikoreografian. Teoksen kantaesitys koitti 25.8.2011 Aleksanterin teatterissa. Pyörteiden tuomista näyttämölle on kiitelty kulttuurihistoriallisena tekona.

Syyskuussa 2013 pukusuunnittelija Marja Uusitalo valittiin Pyörteiden puvustuksesta pukusuunnittelun kategorian kärkikolmikkoon näyttämötaiteen kansainvälistä huippua esittelevillä World Stage Design -messuilla Cardiffissa.

Aaltokosken koreografiaan liittyy Klamin sävellyksen tavoin pyrkimys ajankohtaisuuteen ja sen keskeisenä teemana on ihmisen ikiaikainen onnen tavoittelu. Jokainen sukupolvi saa löytää oman samponsa. Mitä kultamunia muniva sampo tarkoittaa tässä ajassa?

Taiteilijat / Ryhmä / Tuottajat

Koreografia: Alpo Aaltokoski

Musiikki: Pyörteitä (säv. Uuno Klami/Kalevi Aho) Sinfonia Lahden levytys

Tanssi: Janne Aspvik, Johanna Ikola, Ahto Koskitalo, Kaisa Launis, Arttu Lindroth, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Samuli Riik, Jussi Suomalainen, Esete Sutinen, Heidi Suur-Hamari, Terhi Vaimala, Jussi Väänänen

Lavastus ja projisoinnit: Alisha Davidow

Valosuunnittelu: Matti Jykylä

Valojen toteutus: Jere Mönkkönen

Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo

Maskeeraus: Terhi Kalliola

Graafinen suunnittelu: Kirsti Maula

Hintalappu

Esityskorvaus tapauskohtaisesti 7500–9000 euroa laskutettuna (alv vapaa) + päivärahat, matkakulut ja majoitus. Ryhmän koko 15 henkeä: 12 tanssijaa, valosuunnittelija, lavastaja ja koreografi. Kotipaikka Helsinki. Esitysrekvisiitta ja lavasteet kulkevat esiintyjien mukana.

Raideri

Lavan minimikoko lev 14 x syv 12 x kork 7 m. Rakennus 12 tuntia. Tekninen raideri löytyy kotisivulta (tilaa salasana toimistoltamme): http://www.aaltokoskicompany.fi/company/press/

Koko

Teoksen kesto n. 1h 45min + 2 väliaikaa. Suuri näyttämöteos, kohdeyleisönä ensisijaisesti nuoret ja aikuiset.

Aika

Esitykset mahdollisia 2018–2010, tilaus mielellään noin vuosi etukäteen.

Muut

Yksi Aaltokosken vetämä workshop sisältyy hintaan, lisätiedot: http://www.aaltokoskicompany.fi/tyopajat/

Yhteystiedot

Alpo Aaltokoski Company, Tuotantopäällikkö Kai Artes, Tallberginkatu 1 C 96, 00180 Helsinki

Puh. 044 3233 509

www.aaltokoskicompany.fi

facebook.com/aaltokoskicompany

vimeo.com/aaltokoski

KOKO OHJELMISTO: www.aaltokoskicompany.fi/ohjelmisto/