Katja Lundén Company

Teos

lyhyt kuvaus teoksesta

Mitä tapahtuu suomalaisessa saunassa vuonna 2017 kun lauteilla 6 hikistä flamencotanssijaa vihtoo koputuksia Kimmo Pohjosen musiikin tahtiin? Päälöylynheittäjinä luovan hulluuden ytimessä toimivat ohjaaja Kari Heiskanen ja demoninen flamencohenki Katja Lundén.

Teos tuo yhteen kaksi autenttisen kohtaamisen kenttää: tunteikkaan flamencokulttuurin ja suomalaisen saunan. Se on rohkea hyppäys flamencoon usein liitetyn visuaalisen ja kulttuurisen kuorrutuksen taakse, tilaan, jossa ihmiset kohtaavat aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Flamencosauna on kuva tämän päivän suomalaisesta saunasta, joka on sekä ikiaikainen, perisuomalainen elämän ja syntymän intiimi ja voimauttava kokemus, myös elävän äänekäs, moderni ja monikulttuurinen kohtauspaikka.

Taiteilijat / Ryhmä / Tuottajat

lyhyesti ketä ovat

Katja Lundén Company edustaa Pohjoismaisen flamencon kärkeä. Kimmo Pohjosen musiikkia käytetään nyt ensimmäistä kertaa kokoillan flamencoteoksessa. Kari Heiskanen on ohjaajana erityisen kiinnostunut flamencosta ja sen ilmaisuvoimasta. Lavalla nähdään Lundénin lisäksi 5-henkinen mm. Pakko tanssia-ohjelman finaalissakin mainetta niittänyt Machina Flamenco-tanssiryhmä.

Ohjaus: Kari Heiskanen Koreografia: Katja Lundén Tanssi: Katja Lundén sekä Sanna Iranta, Johanna Komppa, Laura Lahe, Elina Nissinen ja Laura Viding Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin Pukusuunnittelu: Erika Turunen

Katja Lundén Company on tullut tunnetuksi rajojarikkovista teoksistaan, kuten Edvard Munch – Elämän tanssi, La Máscara, Norsun Elämää, Machina Flamenco ja AfterMachine. Ryhmän tyyli on uniikki sekoitus flamencoa, teatteria ja musiikki- ja tanssivaikutteita rockista afroon. Teokset ovat arvostelu- ja yleisömenestyksiä ja ovat kiertäneet menestyksekkäästi mm. kansainvälisillä tanssi - ja musiikkifestivaaleilla.

Kari Heiskanen on näytellyt 35 vuotta jatkuneen uransa aikana lukemattomissa rooleissa teatterissa, televisiossa jaelokuvissa. Parhaillaan hän on ohjaajakiinnityksellä Helsingin Kaupunginteatterissa mutta sen lisäksi hän on ohjannut useissa Suomen teattereissa sekä toiminut oopperaohjaajana mm. Suomen Kansallisoopperassa. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä, joista viimeisimmän ”Yksi halusta toinen rakkaudesta” Tampereen Työväen Teatteriin. Hän on kääntänyt ja sovittanut useita teoksia ja ohjannut erilaisia suurimuotoisia tapahtumia teatterin ulkopuolella. Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professuuria hän hoiti vuosina 1991-1996. Hänet on myös nimitetty viisivuotiseen taitelijaprofessorin virkaan v. 2000. Taiteellisesta työstään hänet on palkittu useilla arvostetuilla palkinnoilla.

Pukusuunnittelija Erika Turunen on suunnitellut puvustuksia ooppera-, teatteri- ja tanssiproduktioihin 1990 -luvun alusta lähtien. Hän toimi Suomen Kansallisoopperan puvuston johtajana 1995–2009. Kansainvälisesti Erika Turunen on saanut erityistä huomiota nykytanssille tekemistään töistä. Muun muassa Jorma Uotinen, Susanna Leinonen, Kenneth Greve ja Kenneth Kvarnström ovat Turusen yhteistyökumppaneita. Turunen on suunnitellut pukuja myös ulkomaisille ooppera- ja tanssiryhmille. Tero Saarisen kanssa Turunen on työskennellyt 2000-luvun alusta saakka.

Teemu Nurmelin on pitkällä urallaan tehnyt valosuunnittelua mm. Kansallisteatteriin, Q-teatteriin, Tampereen työväenteatteriin ja Logomoon Turkuun. Tanssiteoksiin hän on tehnyt valaistuksen mm. Sirpa Suutari-Jääskölle ja Jukka Haapalaiselle sekä Tanssiteatteri Tsuumille. Nurmelin on työskennellyt paljon myös ulkomailla, mm. Virossa, Liettuassa, Saksassa ja pohjoismaissa. Hänen viimeisimpiä töitään ovat mm. Me, Faransis W Koko Teatteriin, Just Filming Kristian Smedsin ohjaus Kansallisteatteriin ja Vanja-eno, Academic Drama Theatreen, Velikiy Novgorodiin Venäjälle.

Hintalappu

esityskorvaus (sis. päivärahat ym.), 0% alv laskettuna vai verokortilla, montako henkeä matkustaa ja mistä, rahti – mahdollisimman hyvin eriteltynä!

Teoksen kokonaishinta on 3500 € laskutettuna (0% alv, sisältäen päivärahat). Lisäksi matkat ja majoitus tarvittaessa: 7 henkilöä (6 tanssijaa sekä valoteknikko) matkustaa Helsingistä käsin. Myös pakettiauton vuokraus koko ryhmälle on mahdollinen jolloin pieni rekvisiittamäärä (4 teräsämpäriä ja lattialevy n.70×70 cm) kulkee mukana.

Raideri

tekniset vaatimukset (valo, ääni, lattian materiaali ja väri jne.), tilat (min. ja max. syvyys, leveys ja korkeus), onko ryhmällä oma teknikko, arvioitu rakennusaika, muut tarpeet?)

Valokartta toimitetaan myöhemmin. Valot mahdollista rakentaa esityspäivän aikana (oma teknikko mukana) Sidefillit. Black box. Musta tanssimatto.

Koko

suuri, pieni, lapset vai yleisöteos

Keskisuuri. Kaikenikäiset yleisöt.

Aika

aikaikkuna (milloin esitykset mahdollisia / milloin ei), kuinka monta esitystä, kuinka pitkäksi aikaa voi sitoutua

Esitykset mahdollisia syyskaudesta 2017 alkaen. Esitysmäärät riippuvat ajankohdosta ja ne neuvotellaan erikseen, mutta keskimäärin 1-4 esitystä peräkkäisille päiville on mahdollinen määrä.

Muut

workshopit sis. hintaan?, yleisötyö, viestintä/markkinointimateriaali

Workshop ei sisälly hintaan mutta on tarvittaessa mahdollinen järjestää esityksen yhteyteen.

Yhteystiedot

sähköpostiosoite, puhelin, facebook, vimeo, videolinkki

katjalundencompany@gmail.com

040 746 2099

www.katjalunden.com

facebook.com/katjalundencompany

instagram.com/katjaole

@lundencompany

#lundencompany

https://vimeo.com/193939486

password: SaunaDuende