Maria Nurmela & Kari Ikonen

Teos

Kuvaaja: Merja Isokoski

Toccata on kahden itsenäisen taiteilijan - muusikon ja tanssijan - yhdessä luoma teos, jossa musiikki ja nykytanssi limittyvät toisiinsa ja sulautuvat yhteen. Äänistä ja liikkeestä muotoutuu synkronoitujen päällekkäisten tapahtumien kokonaisuus, abstrakti sadunomainen kertomus, jonka aihe muodostuu katsojan mielessä. Se voi olla tulinen romanssi, mutkikas parisuhdedraama, kahden perhosen kilpailu ison mustan kukan huumaavasta medestä, tai vaikkapa isoin liikkein puksuttava retrofuturistinen pianonsoittokone. Teos on syntynyt tekijöiden välisessä vuorovaikutuksessa tilan, kehojen, pianon, nuottipaperin, peilin ja videokameran toimiessa työkaluina. 

Konsepti, toteutus Maria Nurmela ja Kari Ikonen / Valosuunnittelu Timo Ollila / Traileri Merja Isokoski / Kuvat Merja Isokoski, Tomi Paasonen / Lavastus Jarkko Sarmaala / Tallenne Mika Puska

Kesto 30 minuuttia / Ensi-ilta joulukuussa 20.12.2015 Sibelius-museossa, Turku.

Tekniset tarpeet: Flyygeli, tilan kokoon nähden tarpeellinen valokalusto, tarvittaessa tuomme itse laitteistoa

Rakennusaika noin 2-4h Tilavaatimus/toive: Sovellettavissa monenlaisiin esitystiloihin, missä on flyygeli ja noin 5m sen ympärillä / 15m x 10m

Kiertueella 3 hlö (2 esiintyjää, valoteknikko)

Toccatan nettisivut ja traileri: http://toccatanera.wix.com/toccata

Tekijät Maria Nurmela on työskennellyt vuodesta 2002 lähtien freelance-tanssitaiteilijana Suomessa ja kansainvälisesti. Hän on tanssinut useiden tunnettujen koreografien kuten Susanne Linken,Yuval Pickin ja Helena Franzénin teoksissa. Nurmelan pisin yhteistyö on koreografi Tero Saarisen kanssa, jonka ryhmän,Tero Saarinen Companyn kantaesityksissä ja teoksisssa Nurmela on tanssinut vuodesta 2003 alkaen. Companyn Suomen esitysten lisäksi Nurmela on osallistunut useilla ryhmän kiertueilla suuntautuen Uuteen-Seelantiin, Australiaan, Usa:aan ja Eurooppaan. Nurmela on harjoittanut myös Tero Saarisen teoksia ja vastannut Saarinen Companyn yhteisötaiteellisista hankkeista (2012-2016). Nurmelan omia usein poikkitaiteellisia ja tilasidonnaisia koreografioita on nähty mm. New Yorkissa Movement Research at the Judson Church -tuotannossa, ja Turun Filharmonisen Orkesterin ja KolmasTila - teatteriryhmän kanssa yhteistyönä. 2008 saksalainen tanssikriitikko Evelin Finger nimesi Nurmelan yhdeksi vuoden 2008 merkittävimmistä esiintyjistä kansainvälisen Ballet/Tanz -julkaisun vuosikirjassa 2008.

Vuonna 2013 Yrjö-palkinnolla aateloitu musiikin maisteri Kari Ikonen (s. 1973) on Suomen arvostetuimpia jazzmuusikoita. Oman trionsa ja monikansallisen Karikko- sekstettinsä lisäksi hän on tehnyt yhteistyöstä monien huippuyhtyeiden ja -muusikoiden kanssa, kuten UMO, Lee Konitz, Ingrid Jensen, Bob Moses, Magnus Broo ja Ron McClure. Säveltäjänä laajasti tunnustettu Ikonen on palkittu arvostetuissa Julius Hemphill Composition Awards (USA) ja Scrivere in Jazz (Italia) -sävellyskilpailuissa. Hän on esiintynyt 1990-luvun alusta lähtien jazzklubeilla, festivaaleilla, konserttisaleissa ja mitä eriskummallisimmissa paikoissa - kotimaan lisäksi Armeniassa, Beninissä,Venäjällä, Färsaarilla,Yhdysvalloissa ja yli kahdessakymmenessä Euroopan maassa. Ikosen soittoa ja/ tai sävellyksiä on yli 30:llä levyllä. Soittamisen ja sävellystyön ohella Ikonen toimii opettajana Sibelius-Akatemiassa.

Hintalappu

400€/esitys x 2 esiintyjää kiertueella, 300€ x 1 hlö tekniikka Yht. 1100€ ja kulut (maksetaan verokortilla) / lisäksi päivärahat kiertuepäiviltä / matkakulut x 3 hlö (2hlö Helsingistä, 1 Turusta)

Mikäli esitystilassa ei ole flyygeliä, sen voi vuokrata paikallisesta musiikkiopistosta, jolloin flyygelin vuokra ja kuljetus lisäävät budjettia. Flyygelin viristys ennen esitystä noin 100€ / kerta.

Muun rahdin (pianotuoli) ja tarvittaessa myös osan valokalustoa työryhmä tuo itse.

Raideri

Stage: Minimum dimensions are 1 meters wide and 10 meters deep. Minimum height is 3 meters. Surface should be even and clean / black or white.

Light: We need 6 led moving head wash lights (e.g. Martin Mac Aura, Robe Robin 300 or 600). 2 heads to be rigged for front light and 4 for side lights on the stage approx. 1m height. or 12 fresnels on separate dimmer channels rigged according the light plot on page 2. We can bring our own light console.

Sound: One grand piano.

Schedule: Minimum set up time with moving heads 4 hours/ with fresnels 2 hours.

Contact: Timo Ollila ollila.timo@gmail.com +358 40 5716 123

Koko

Teos on setattavissa monenlaisiin tiloihin, mutta on ”pienen” esitystilan teos. Soveltuu noin 7-vuotiaasta ylöspäin. Esitystaiteesta; musiikista, että nykytanssista kiinnostuneelle yleisölle.

Aika

Esitykset eivät ole mahdollisisa viikoilla 2, 4, 5, 8 ja 17, muuten sovittavissa. Voimme sitoutua max kahdeksi viikoksi kerrallaan, periodiluotoisesti. Esityksiä toivomme vähintään kaksi kpl.

Muut

Viestintämateriaali/markkinointimateriaali: http://toccatanera.wix.com/toccata, työryhmä toimittaa lisätietoja tarvittaessa. Yleisötyö ja workshopit sovitaan erikseen:

Toccata-teoksen yhteyteen on mahdollista rakennetaan musiikkia ja tanssia yhdistävä työpajojen sarja. Työskentelyn perustana on kahden taiteen ammattilaisen omilla taiteen alueillaan tekemä työskentely, sekä Toccata - teoksen avaama poikkitaiteellinen työ. Työpaja voi toteutua esimerkiksi, työskennellen kahden lapsiryhmän (päiväkotiryhmä, noin 10-vuotiaat lapset; ala-asteikäiset lapset) kanssa. Työpajoissa lähdetään liikkeelle kutakin lapsiryhmää erityisesti kiinnostavasta teemasta, joka on sovittu ryhmän ohjaajan kanssa etukäteen ja, jota lapset ovat työstäneet saduttamalla. Työskentelymuotoina ovat tanssi- ja liikeharjoitukset, sekä musiikkileikit ja harjoitukset käsillä olevilla instrumenteilla ja muilla ääntä tuottavilla leluilla yms. valitusta teemasta. Työskentelyssä edetään keräämällä paloja prosessiin osallistuvien lapsien omista tarinoista / assiosiaatiosta – niistä siirrytään edelleen toisten kohtaamiseen ja yhteisöllisyyteen-yhdessä tekemiseen. Prosessin aikana syntyy kummankin ryhmän erityinen oma musiikki/tanssiteos, joko pienimuotoinen ryhmän kesken esitettävä live-esitys tai äänite. Työskentelyn tavoitteena on tanssitaiteen ja musiikin keinoin kokemuksellisesti tutkia ja avata tunteita, kokemuksia, muistoja, menneisyyttä ja peilata sitä kautta omaa minuutta. Tiedot: Työpajaryhmiä 2kpl (päiväkotiryhmä ja ala-asteryhmä) Kullakin ryhmällä yhteensä 1-3 kestoltaan 1,5h työpajakertaa Lisäksi kumpikin ryhmä pääsee seuraamaan Toccatan esitystä tai harjoitusta

Esitysken yhteydessä on mahdollista järjestää myös keskustelutilaisuus ja avoin harjoitus, jossa tekijät avaavat työtapaansa ja poikkeuksellista prosessiaan. (Järjestetty aiemmin menestyksekkäästi Turussa sekä Sibelius-museossa, että Läntisen tanssin aluekeskuksen tiloissa.)

Yhteystiedot

Maria Nurmela, nurmela.maria@gmail.com, 040 5015703
Kari Ikonen, urmas.koikkalainen@gmail.com, 0405130395
Timo Ollila, ollila.timo@gmail.com, 040 5716 123
Facebook: @thetoccata
http://toccatanera.wix.com/toccata (trailer, kuvat yms. tiedot)

Kuvaaja: Merja Isokoski

Kuvaaja: Tomi Paasonen