Tanssiteatteri Tsuumi

Kuvat: Katarina Makvits

Vintti on aikaa ja parisuhdetta pohdiskeleva Matti Paloniemen koreografia kahdelle tanssijalle. Teos tarkastelee parisuhteen kestoa, yhteisen ajan pysähtymistä ja tässä olemisen vaikeutta. Koskettavuudestaan ja visuaalisuudestaan kiitellyssä teoksessa nähdään dramatiikkaa, intohimoa sekä ripaus huumoria. Teos on yhtäaikaisesti riipaisevan koskettava, ihastuttava ja vakava.

Koreografi Matti Paloniemen työskentelytapa yhdistelee nykytanssin, tanssiteatterin ja nykykansantanssin tekniikoita ja ilmaisumuotoja. Yhdessä visuaalisena suunnittelijana toimivan Janne Teivaisen kanssa Paloniemi on luonut vahvan, visuaalisen ja tanssillisteatterillisen taideteoksen, jonka tulkitsijoina toimivat Tanssiteatteri Tsuumin taiteilijat.

Vintti ensiesitettiin Kouvolassa keväällä 2013 ja on sen jälkeen ihastuttanut yli 20 esityskerran myötä katsojia ympäri Suomen. Viimeisimpänä teos on esitetty Pietarissa joulukuussa 2016.

Teoksen kesto on noin 35 minuuttia.

Taiteilijat / Ryhmä / Tuottajat

Koreografia: Matti Paloniemi

Visuaalinen suunnittelu: Janne Teivainen

Esiintyjät: Salla Korja-Paloniemi, Samuli Nordberg

Sävellys ja äänisuunnittelu: Janne Teivainen

Muusikot ääninauhalla: Harri Topi, sello, Antti Raekallio, kitarat ja busuki, Janne Teivainen, piano

Pukujen toteutus: Elina Vättö, Maria Hämäläinen

Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi

Tanssiteatteri Tsuumi on helsinkiläinen, vahvasti kansanperinteen juurruttama, rosoa ja inhimillisyyttä rakastava tanssiteatteri, joka imee voimansa arkaaisista juurakoista ja ammentaa inspiraationsa ympäröivästä maailmasta. Tanssiteatteri Tsuumi tekee monimuotoista esitystaidetta, jossa pääpaino on tanssin ja musiikin, liikkeen ja rytmin synteesissä. Tanssiteatteri Tsuumi on perustettu vuonna 1999 ja se toteuttaa vuosittain 2-4 kantaesitystä.

Hintalappu

Vierailulle matkustavaan työryhmään kuuluu 3 henkilöä, jotka matkustavat Helsingistä.

Lavasteet ja muu tarvittava tarpeisto mahtuu esimerkiksi farmariautoon.

Esityspalkkiot työnantajakuluineen, matkoineen ja päivärahoineen laskutetaan Taideosuuskunta Tsuumin toimesta (ALV 0 %).

Hinta kerrotaan pyydettäessä.

Tilaaja järjestää työryhmälle majoituksen.

Raideri

Esiintyjiä on 2 kpl ja kiertuehenkilökuntaan kuuluu 3 henkilöä. Teoksen musiikki ja äänet tulevat nauhalta. Valo- ja äänipöytien tulee olla sijoitettuna siten, että yksi tekninen henkilö voi samanaikaisesti ajaa molempia.

Esityspaikkatoive: Teatterisali nousevalla katsomolla ihannekoko 8 m x 8 m, pienempikin on mahdollinen. Korkeus vähintään 5 metriä. Musta tanssimatto.

Tekniset tarpeet: Teatteritilan valo- ja äänitekniikka, rakennus- ja harjoitusaika noin 4 tuntia

Ryhmän mukanaan tuomat lavasteet ja valot: Penkki, kolme vanhaa matkalaukkua, punainen tanssimattoympyrä, roikkuva kattolamppu, 16 kpl jalkalamppuja.

Tekniikkaliite: attic_tech_requirements.pdf

Koko

Sopii pienille ja keskikokoisille näyttämöille. Soveltuu katsojille 7-vuotiaista ylöspäin.

Voidaan esittää myös tuplailtana toisen teoksen kanssa.

Soveltuu oivallisesti myös koululaisnäytökseksi.

Aika

Esitysaikataulu sovittavissa tarpeen mukaan.

Muut

Esityksen jälkeen voidaan järjestää yleisökeskustelu, joka sisältyy hintaan.

Tarvittaessa voidaan räätälöidä erilaisia liikkeellisä työpajoja tai tanssinopetusta tilaajan toiveiden ja esityksen tematiikan mukaan halutulle kohderyhmälle. (erillinen hinta)

Vintti-trailer: https://vimeo.com/64145666

Koko esitystaltiointi löytyy Vimeosta. Linkki ja salasana lähetetään pyydettäessä.

Teoksen Flickr-kuvapankki:https://www.flickr.com/photos/97125475@N06/sets/72157633982625437

Yhteystiedot